Top Social

Heidelberg

torstai 31. lokakuuta 2013

Lähitienoihin tutustuminen jatkuu hitusen myöhässä. Ties kuinka kertaa olen vuosien varrella täälläpäin Saksaa vieraillut, mutta Heidelbergin olen jotenkin onnistunut aina välttämään. Käsittämätöntä ottaen huomioon, minkälainen turistirysä on kyseessä. Puute korjattiin lauantaina, kun suunnistimme päiväretkelle Baden-Württenbergin puolelle. 

Heidelberg on niitä harvoja saksalaisia kaupunkeja, joita ei sotien aikana pommitettu tuhannen päreiksi, ja vanhakaupunki onkin heti sen näköinen. Hoodeilta löytyy myös vanhan linnan rauniot varsin mukiinmenevällä näköalapaikalla. Ilmakin oli lauantaina kuin morsian, joten kovin rumaa mielikuvaa vanhastakaupungista ei olisi saanut yrittämälläkään.

Tunnustan alunperin harkinneeni Heidelbergiä vaihtokohteeksi. Tuumailut kaatuivat heti alkuvaiheessa siihen, ettei meidän yksiköllä Tampereella ole Erasmus-sopimusta täkäläisen yliopiston kanssa. Jälkiviisaana on todettava, että hyvä niin: tämä vajaan 150 000 asukkaan kaupunki vetää vuosittain kuulemma kolmisen miljoonaa turistia. Yritä nyt siinä turistibussiruuhkassa ehtiä ajoissa luennolle.

Vaikka kyllä noissa maisemissa muuten kelpaisi opiskella.

Post Comment
Lähetä kommentti