Top Social

Jos nyt vielä ihan pienet ikäväitkut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuu Suomessa on mennyt pikavauhtia. Koulu alkaa huomenna, minkä toki teoriassa tiesin, mutta havainto tuli silti tänään kuin puskista. En ole muistanut edes käydä rituaalikoulutavaraostoksilla. Vuoden tauon jälkeisen alkushokin hoitoon tulisivat uudet lohtukynät ja -kansiot tarpeeseen.

Polla on tuoreella ex-vaihtarilla hieman sekaisin näistä maista ja kodeista. Oloa ei lainkaan helpottanut viime viikonlopun piipahdus Saksan kotikulmilla, kun kävimme juhlimassa suvun uusinta tulokasta. Hyväntuulisesti jokeltava siskonpoika oli tietysti paras leikkikaveri, mutta sekään ei riittänyt harhautukseksi nostalgiapommista. Sentimentaalinen on viimeisiä adjektiiveja, jolla itseäni kuvailisin, mutta silti vietin koko viikonlopun pala kurkussa, kun pyörin niissä samoissa maisemissa, joille olin jo kaksi viikkoa aiemmin heittänyt hyvästit. Ilmassa oli jopa hitusen samaa syksyn tuntua kuin vuosi sitten vaihdon alkuhuumassa. Tampereella ehti olla jo hyvä fiilis, mutta kamala kaipuu iski nyt armotta, eikä vain Saksaan yleensäkin. Eniten ikävä tulee siskon perheen luona piipahtamista laiskana sunnuntaina, ex tempore koulun jälkeen ja ylipäätään ihan milloin vain. Lentokentälle lähtiessäni sanoinkin heipat rehellisesti kyyneleitä nieleskellen.

Nostalgianyyhkytys on sentään hiljalleen laantunut ensin mökillä ja nyt kotona. Eilen kävin elämäni ekoissa Venetsialaisissa, ja iltahämärässä Ratinan suvantoa katsellessani tuumasin jo, ettei elo Tampereellakaan kovin huonolta maistu. Kotiutumista auttanee myös haahuilun loppuminen, kun arki vihdoin koittaa. Pitkittynyt kaukokaipuu on onneksi vieras käsite pragmaattiselle sielulleni.

***
I visited Mainz and Darmstadt again last weekend. It almost made even the very non-sentimental me cry to see all the places that I had already said good bye to.
Post Comment
Lähetä kommentti