Top Social

Mitä näitä maita nyt on

lauantai 29. elokuuta 2015



Vuosien varrella olen kerryttänyt kulttuurintuntemusta ja kielitaitoa Saksan puolelta ihan kiitettävän määrän. Päivän politiikasta en liiemmin ole perillä, mutta joku aavistus puolueiden agendoista sekä kestävimmistä kuumista perunoista löytyy. Tiedän, että Baijeri on oikeastaan ihan oma Saksansa, Berliini on muun Saksan varoilla rahoitettu sosiaalipoliittinen kummajainen ja entisen DDR:n puolella puhutaan saksan savoa. Oman kielenkäyttöni puolesta jään toki nopeasti kiinni ulkomaalaisuudestani, mutta melko standardimallinen saksani ei ole mindfuck-suomalaisaksentin lisäksi herättänyt ympäristön huomiota.

Täällä Itävallassa sen sijaan…
Ei aina edes huomaa olevansa Itävallassa. Kieli edelleen saksa: joistakin murteista en toki ymmärrä enää mitään, mutta eihän sitä baijeristakaan mitään tajua, joten kyseessä on enemmänkin maantieteellinen jatkumo kuin maakohtainen ero. Lisäksi suurkaupungissa kun ollaan, on pahimmat murre-erot hioutuneet useimmilta jo pois. Monet käytännön asiat toimivat ihan samalla tavalla kuin pohjoisessa naapurimaassa, että ainakin Wien tuntuu pikemminkin yhdeltä saksankieliseltä suurkaupungilta muiden joukossa kuin erillisen valtion pääkaupungilta. 


Ja sitten kuitenkin täällä on jotain erilaista aiempiin kokemuksiini verrattuna. Ensinnäkin itävaltalaisille itselleen ei kannata ylistää liikoja Saksaa. Moka on samaa sarjaa kuin se, kun suomalaisia luullaan ruotsalaisiksi – myös sen jälkeen kun kotimaa on mainittu jo. Lisänärää täällä aiheuttavat Itävallan yliopistot vallanneet saksalaiset opiskelijat, jotka hankkivat täältä helpon sisäänpääsyn turvin tutkinnon, sanovat hasta la vista (tai siis auf Wiedersehen) ja ratsastavat verorahoinensa auringonlaskuun rajan pohjoispuolelle.

Viime viikkoina olen saanut aina silloin tällöin ahaa-elämyksiä siitä, että tosiaan sijaitsen uudessa maassa armaan Saksan sijaan, tai ainakin muualla kuin Frankfurtin liepeillä. Useimmiten syynä on kieli. Wienissä olen selvinnyt yllättävän hyvin paikallisen murteen kanssa (maaseudulla uisinkin jo verenhimoisten murrehaiden seassa), mutta pelkät sanastoerot itävallan ja standardisaksan ansaitsevat ihan oman postauksensa. Ymmärtämisen lisäksi olen miettinyt paljon omaa puhettani. Kuten arvata saattaa, ei saksalaisten saksa herätä itävaltalaisissa erityisen lämpimiä tunteita, ja tuntuu silmiinpistävältä roikkua itsepäisesti sanoissa, joita kukaan muu ei käytä. Toisaalta useimmat itävallan sanat eivät ainakaan vielä kerrassaan istu suuhun. 


Lisäksi törmään täällä usein tietämättömuuteeni maan asioista. Itävallan osavaltioista ei ole mitään käryä ja olen maantieteellisesti hukassa, jos keskustelukumppanini tulee jostain muualta kuin Wienistä tai Klagenfurtista. Keskustelussa mainittu kirjainyhdistelmä saattaa kuulostaa puolueelta, mutta älkää herranjumala kysykö, onko kyseessä äärikonservatiivit vai paikallinen piraattipuolue. Paikallinen Aldi on Aldi mutta nimeltään Hofer. Schorle onkin Spritzer. Edes bretzelit eivät maistu täällä samalta.

Yllä kuvattu hämmennys laskettaneen jo kulttuurikriisien first world problems -kategoriaan. Kun muistelee oikeasti tuntemattomaan maahan sopeutumista, tuntuu vähän merkilliseltä murehtia, ettei puhu paikallista murretta tai muista ulkoa kaikkia osavaltioiden nimiä ulkoa. Oikeastaan aika muikeaa, että uuteen maahan sopeutuminen voi sujua näin kotoisissa tunnelmissa. 
Post Comment
Lähetä kommentti