Top Social

Manse ja minä

maanantai 1. helmikuuta 2016
Täällä sitä ollaan Tampereella, eikä itketä yhtään. Ei vaikka tänne päästäkseni piti herätä viideltä ja oleskelu alkoi heti ensimmäisellä luennolla sitten huhtikuun jälkeen.  


Tunnustan että perinteinen antisentimentaalisuuteni uhkasi tällä kertaa pettää. Nikottelin jo perjantaina hieman käydessäni vikaa kertaa painisalilla, eikä tilanne varsinaisesti parantunut lauantaina lentokentällä. Kiitoradalta noustessa oli astetta isompi roska silmässä ja mieli maassa. Hei hei ihanat kadut ja kahvilat, saksan kieli ja sympaattiset painiukot, paras kollega ja korkeakulttuuri.

Kasasin itseni kuitenkin kahden ja puolen tunnin lennolla paremmin kuin osasin odottaakaan. Avain onneen oli jälleen pragmatiikka: Kun nyt kerta Suomessa taas ollaan, voin toki surkutella menemään tai vaihtoehtoisesti tehdä elämästäni helpompaa ja vaihteeksi nauttia elosta täällä Pohjolassa. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui mielekkäämmältä, joten näillä mennään.


Puolen vuoden eron jälkeen Tamperekin tuntuu oikeastaan aika freesiltä. Asun tällä kertaa lähes keskustassa (hyvästi Hervannan bussit!), ja tästä perspektiivistä Manse tuntuu oikealta Kaupungilta. Kavereiden majapaikkoja löytyy kilometrin säteellä ja saan möhistä kämpässä yksin! WG-elämän jälkeen suomalainen mielenlaatuni kiittää kotirauhasta ja omasta keittiöstä. Sitä paitsi onhan se nyt kivaa, että porukoitakin (lue: koiraa) pääsee näkemään astetta vaivattomammin ja pienemmällä budjetilla kuin Keski-Euroopasta käsin. 

Pipokaan ei kiristä enää ollenkaan samalla tavalla, kiitos Eroon Stressi-Erkistä –projektin. Suunnitelmissa on tehdä just niitä asioita, mitä huvittaa, siinä määrin kuin huvittaa. Työn puute on suora investointi vapaa-aikaan (ts. painiaikaan) ja elämänlaatuun, kursseja voinee käydä ilman turha lisästressiä ja ajattelin ottaa kaiken ilon irti kavereiden sijainnista lähietäisyydellä. 

Kyllä tästä vielä hyvä Suomi-kevät tulee!


Post Comment
Lähetä kommentti