Top Social

Hei Sveitsi!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yleensä tähän aikaan vuodesta on itketty kesätöiden perään ja raapustettua epätoivon vimmalla hakemuksia viimeisiin jämäilmoituksiin. Kummallista kyllä tänä vuonna koko kesätyöruljanssi on kuitenkin jäänyt tyystin. Arvaatteko miksi?

NO KOSKA OLEN KESÄN SVEITSISSÄ!

Tuumasin Wienin-harjoittelun loppuvaiheilla, että mitäpä sitä Suomessa neljää kuukautta pidempään tekisi, ja laitoin hakupaperit suurlähetystöön vetämään. Onnenkantamoinen oli mukana, ja sieltä putosikin kolmen kuukauden harjoittelu kesäksi. Hei vaan Bern, täältä tullaan!

Olen jo pelkästä harjoittelupaikasta aivan täpinöissäni. Suomen ja saksankielisten maiden suhteiden edistäminen on varsin pop omassa elämässäni, joten kuinka siistiä onkaan päästä näkemään, miten tätä hommaa tehdään suurlähetystötasolla. Puhuttakaan siitä että sijaintina on Sveitsi, joka on tähän mennessä jäänyt täysin kokematta. Tiedän lähinnä että siellä on hyvää suklaata, kryptistä saksaa puhuvia ihmisiä ja kallista. Myös ranskasta on varoiteltu, mutta ehkä sitäkin kieltä on ihan hyvä joutua joskus puhumaan. Kaiken kaikkiaan tohkeustasoni lähentelee tähtitiedettä!

Enää ei puutukaan kuin jokin proggis Liechtensteinissä, sittenhän nämä saksankieliset maat onkin jo taputeltu läpi. :D
Post Comment
Lähetä kommentti