Top Social

Viherhamstrausta

torstai 24. maaliskuuta 2016

Niin paljon kuin nautinkin säännöllisesti ulkomailla luuhaamisesta, on tässä siirtolaiselämässä miinuspuolensakin. Ainainen muuttaminen ja tavaroiden pakkaaminen tympii (joskin tätä voi harrastaa todistetusti myös kotimaassa pysyen, kuten eräs ystäväni on vuosien varrella empiirisesti noin sata kertaa testannut). Lisäksi omista rakkaista tavaroista jatkuvasti erossa oleminen on allekirjoittaneen kaltaiselle materialistille aika kummallista, ja se vasta kummallista onkin, kun niitä ei lopulta enää kaipaakaan (No joo, piti tänne kalustettuun alivuokrakämppään kuitenkin saada omat keittiötarvikkeet. Ja astiat. Ja tuolit. Nyt uin niissä kaikissa.)

Mutta se, mikä tässä alituisessa paikanvaihtamisessa eniten risoo, on huonekasveista luopuminen. Kaikista todennäköisyyksistä huolimatta suuremmalla rakkaudella kuin taidolla hoitamani viherkasvit ovat säilyneet pääsääntöisesti kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. Ne ovat kuitenkin koko opiskeluaikani rampanneet porukoilla hoidossa niin ahkerasti, että voi  puhua jo yhteishuoltajuudesta. Suomeen palattuani kasveilla kestää aina hetki palata takaisin kotiin, ja ikävissäni hamstraan väliajaksi muutaman rehun lisää – vanhempieni iloksi  ja onneksi seuraavaa reissua ajatellen…

Nykyinen kämppäni ei ole poikkeus. En oikeastaan kaipaa tänne muuta (mainitsinko jo astiameren?), mutta sormet syyhyää hukuttaa koko paikka viherkasveihin. Olen saanut hillittyä itseni tähän asti ihailtavan hyvin, mutta sitten tuttu hankkiutui Facebookin kautta liioista vihertävistä eroon, ja pakkohan niistä oli pienenpieni fiikus ja rönsylilja adoptoida. Ikävä kyllä ne näyttävät niin kivoilta, että pato saattaa piakkoin murtua ja asunto muistuttaa lopulta viidakkoa. Sitten sitä taas itketään toukokuussa eroikävää.


Post Comment
Lähetä kommentti