Top Social

Viikonloppu Rovaniemellä eli mitä uutta opin Suomesta

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pitkä ja pimeä viikonloppu Rovaniemellä on taputeltu ja etelän lämpöön palattu. Elämäni ensimmäinen Lapin-reissu osoittautui varsin ikimuistoiseksi kokemukseksi, vaikka porot ja joulupukki jäivätkin näkemättä ja illat kuluivat yhtä lukuun ottamatta villasukissa kämpillä. 

Suomea harvemmin kuulee kuvattavan erityisen monipuoliseksi tai yllätykselliseksi maaksi. Varsinkin täällä etelän kosmopoliitissa vihervassariyliopistokuplassa on helppoa unohtaa, ettei maailman rajat tule Jyväskylän kohdilla vastaan. Kannattaisi selkeästi hengailla Lapissa useamminkin, sillä moista kulttuurishokkia en ole kokenut pitkään aikaan edes Saksassa, Suomesta puhumattakaan.


Olin odottanut suurella mielenkiinnolla, minkälaisia tunnelmia Rovaniemellä on haisteltavana. Varsinaista kulttuurien yhteentörmäystä olikin tarjolla heti ensimmäisenä päivänä. Lörpöteltiin yliopistolla muutaman junantuoman opiskelijan kanssa niitä näitä ja lappilaisiin tutustuminen oli juuri ollut puheena, kun yllättäen lähistöllä seissyt nuorimies tuli lausumaan pitkän ja voimallisen mielipiteensä meistä "etelän kolonialisteista, vittu". Poloiselta oli tainnut mennä keskusteluamme kuunnellessa integroitumiset ja integroimiset sekaisin.

Vuodatus jäi painamaan mieltä pidemmäksi aikaa, vaikka se menikin väärinkäsityksen piikkiin. En tiedä Lapin kipukohdista juuri mitään, mitä nyt joskus saamelaisten oikeuskysymyksistä on ollut puhe. Taiteiltiin sitten koko loppureissu kieli keskellä suuta, ettei vaan möläytettäisi mitään grande catastrophea. Vaivailloistahan se oli, kun ei tiedetty, mistä aiheista saa luvan kanssa puhua ja mistä ei. 

Hermostuneelle herrasmiehelle kuitenkin propsit siitä, että pamautti etelä-pohjoinen-vastakkainasettelun lähtemättömästi tietoisuuteemme. Niin tosiaan, suomalaisuus ei typistykään kehä kolmosen sisälle.



Äksyn miekkosen lisäksi viikonloppuna sattui onneksi muitakin kohtaamisia, ja kaupungista jäi lähtökohtaisesti välitön ja sympaattinen fiilis. Oman tunnelmansa toi viikonlopun Kelekkamessut, jotka näkyivät turistin silmään etenkin melkoisena sukupuolijakaumana Rovaniemen yössä (kyllä, kävimme todistettavasti yhtenä iltana ulkona!). Mieleen jäi myös symppis murre, jota yritettiin parhaamme mukaan omaksua. Toiset onnistuivat paremmalla menestyksellä kuin toiset – itsehän tavoitin pikemminkin kotoisan Pohjois-Karjalan nuotin. Yksi reissun kohokohdista oli tietenkin myös käynti Antti Tuiskun Siwassa! Iih!

Pohjolan maisemista hurmaannuin täysin. Marraskuun kuura korosti seutujen rosoa niin kauniisti, että sormet oikein syyhysivät kameran kanssa jorpakkoon. Talvi oli kuitenkin yllättänyt matkailijat, joten päädyimme jättämään pakkastasteiden turruttamina luontoreippailut seuraavaan kertaan. Kova hinku jäi kuitenkin palata vielä retkeilykenkien kera, ja jostain kummasta Lappi sai kaivettua meikästä myös kaipuun lumilautailemaan. (Viime kerrastahan on rapiat 8 vuotta, joten luulisi, että se hinku olisi jo tyystin surkastunut.) Näemmä noissa maisemissa tällainen paatunut sisäliikkujakin haikailee  eräjormaksi.

Ajatus uudesta Rovaniemen-matkasta jäi kyllä polttelemaan, sen verran jäivät niin luonto kuin kulttuurierotkin kutkuttamaan mieltä. On perin juurin merkillistä, että noin sympaattisessa suomalaisessa kaupungissa voi tuntea itsensä niin ulkopuoliseksi.  


Post Comment
Lähetä kommentti