Top Social

Image Slider

Ole luovuttaja (sitten joskus)!

maanantai 22. toukokuuta 2017

Lukioaikoina lompakossani asui elinluovutuskortti. Se kulkeutui mukanani kaikkialle, ja jos iso lompsa jätettiinkin baarireissuilla kotiin, kulkeutui kortti henkkareiden ja maksukortin mukana taskussa. Sitten luin uudesta laista, joka teki kaikista automaattisesti elinluovuttajia. Kortti hengaili vielä mukanani pari vuotta, mutta lopulta heitin sen menemään, eihän sillä enää mitään tee.

Tänä keväänä sitten päädyin opiskelijaprojektiin pohtimaan elinluovutuksen promoamista. Siinä sivussa opin, että pirulainen, sitä pahvista elinluovutuskorttia tarvitaan vieläkin. 

Laki on toki yhä voimassa, mutta ellei vainaja ole ilmaissut tahtoaan selvästi (esimerkiksi lompakosta löytyvällä elinluovutuskortilla), täytyy lääkäreiden joka tapauksessa selvittää omaisilta, mitä mieltä tämä olisi ollut elimiensä luovuttamisesta. Käytännössä ollaan siis lähtöruudussa, ja Suomessa on edelleen pula luovutettavista elimistä. Elinsiirto on tehtävä mahdollisimman nopeasti, ja omaisilta kysely vie kovasti aikaa. Sitä paitsi jos oma läheiseni sattuisi yllättäen kuolemaan, en minä ainakaan haluaisi joutua siinä samassa arvuuttelemaan, mikähän hänen kantansa elinluovutukseen olisi mahdollisesti voinut olla.

Aina ei tarvitse edes olla hengenpelastaja tehdäkseen hyvää. Elinluovuttajalta voidaan saada myös kudoksia, joilla ei pelasteta henkiä mutta autetaan kaveria hädässä. Esimerkiksi sarveiskalvosiirre voi palauttaa sairauden myötä menetetyn näkökyvyn, ja jännesiirteet auttavat ristisiteensä katkoneen potilaan nopeammin terveen kirjoihin.

Elinluovutuskortti on sittemmin tehnyt paluun lompakkooni, ja kävin vanhempieni kanssa taannoin päiväkahvikeskustelun aiheesta. Niin simppeliä ettei uskoisi, ja kuitenkin niin tärkeää.

Lopuksi pyytäisin Sinulta vielä palvelusta. Jos Sinulla ei elinluovutuskorttia ole, hae omasi vaikkapa lähimmästä apteekista tai lataa Kyllä elinluovutukselle -mobiilisovellus. Kerro asiasta myös lähimmäisillesi ja miksei vaikka kavereille ja kollegoillekin. Kiitos!

Kippis!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Toukokuun alku, tuo paras aika vuodesta. Tänä vuonna sillä on selkeä teemakin, nimittäin skumppa.

Sihijuoman yhteyttä vappuun ei tarvitse selitellä. Se maistui oikein hyvältä – kohtuudella tietysti, jotta pääsi piknikille teekkarikastetta seuraamaan ilman suurempia sivuoireita. Juhlahumu myös hyvästeltiin klassisella skumppadrinkillä kir royalilla Hotelli Tammerin porvaripuitteissa. Oli suuri positiivinen yllätys, että ylipäätään päästivät meidät nuutuneet haalarikansalaiset sisään ja vieläpä nenäänsä nyrpistämättä. 

Vappukembaloista ehdittiin parahiksi toipua toukokuun perjantaipulloa varten. Koska ajoitus osui sopivasti syntymäpäiväni tienoille, olin itsevaltaisesti valinnut teemaksi minkäs muunkaan kuin kuohuviinit. Samppanjaa en aivan kehdannut ostaa, mutta prosecco, cava ja etelä-afrikkalainen samppanjametodilla valmistettu kuohuva olivat kaikki varsin hyviä kilisteltäviä. Itse viinin ja hyvän seuran lisäksi viininmaistelun järjestämisessä on se kiistaton hyvä puoli, että aamiaiseksi voi häpeilemättä syödä parsapiirasta, mansikoita ja muita rääppiäisherkkuja. 


Toukokuuhun on mahtunut muutakin kilistelemisen arvoista. Pitkä ja tuskainen kesätyömurehdinta päättyi, kun Saksasta soitettiin. Kesäkuussa alkaakin sitten harjoittelu Hampurissa, tuossa kaupungissa, jossa en ole koskaan käynyt mutta josta olen jo aikoja sitten päättänyt pitäväni. Työnkuva oli vielä kaikista hakemistani paikoista mieluisin, joten kyllä nyt kelpaa suu messingillä. Ja johan tässä tuleekin yhdeksän kuukautta Suomessa täyteen – en enää tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa tälle ulkomailla ravaamiselle. 

Niin ja onhan tässä vielä Euroviisutkin! Illan kisakatsomoa varten on tietenkin jo pullo kylmässä.